Lause jota oma äitini on viljellyt elämääni niin kauan kuin muistan. Kaikella on tarkoituksensa, myös tämän kaiken konkreettisella aloittamisella.
Blogissani tuskin koskaan tulee ilmestymään julkaisuja edes kerran kahdessa viikossa. Niinkin yksinkertaisesta syystä kuin inhimillisyys. Päivätyö, elämä, perhe ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen vie aikaa, samoin ajatusten jäsentäminen julkaistavaan muotoon sekä vanhanaikainen tapa kirjoittaa ja julkaista, eli ilman tekoälyä. Kaikki nämä kuluttavat materiaalisessa maailmassa aikaa ja jos jotain olen saanut itselleni opetettua niin kiireettömyyden. Kiire on nimittäin tunne josta voi oppia pois. Ajatusten lähettämisellä eetteriin ei ole näin ollen mikään kiire.
Ymmärrän myös sanojen voiman, niin hyvässä kuin pahassa, niitä on siksi käytettävä tietoisesti ja varoen. Mutta nyt, kun oma maailmankuva ja ajatukset ovat kirkastuneet, koen pystyväni ilmaisemaan asioita yksinkertaisemmin sekä ehkä oikeita sanoja käyttäen. Tämä on tärkeämpää kuin usein ymmärrämmekään. Erilaiset sanat ovat piirtyneet aikojen saatossa niin vahvoiksi mielikuviksi ajatuksiimme. Näin ollen tietyt sanat saattavat nostaa tunteita, joiden merkitys on eri mitä kirjoitetulla sanalla haluttaisiin tarkoittaa.
Tuntuu että nykypäivänä on muutenkin helpompaa väärinymmärtää tai tulla väärinymmärretyksi kuin koskaan aikaisemmin. Ehkä käytämme vääriä sanoja, tai ehkä koemme vain kaiken nykyään uhkana ja ymmärrämme sanat väärin?
Itse huomaan epämiellyttäviä ja joskus jopa kiusallisia tunteita sellaisista sanoista kuin Jumala, raha tai trauma. Eikä siksi että itsellä olisi niitä vastaan jotain henkilökohtaista, ne vain sanoina nostattavat ristiriitaisia tunteita. Oma historiansa kaikissa sanoissa, niin yleismaailmallisesti kuin henkilökohtaisesti, ja nuo menneet ovat muodostaneet omat vahvat polkunsa omaan henkilökohtaiseen neurologiaan, mistä sitten perusbiologian mukaisesti keho tuottaa tunteita ja ajatuksia. Sanoista ja käsitteistä ehkä lisää joskus myöhemmin, tätä teemaa on tullut pohdittua hyvinkin syvällisesti.
Mutta näistä ajatuksista pääsemme kätevästi aasinsiltana asiaan, joka kannusti alunperin oman blogin perustamiseen: Hermostoterveyteen ja oman hoito-ohjeen löytämiseen.
Kun itse sain diagnoosin, ymmärsin sen myötä, että hyvin mahdollisesti oma neurologiani ei olekaan täysin vastaava kuin valtaväestöllä. Ehkä kyse on oman neurotyyppini ominaisuudesta tai sitten ei, mutta käsitän asiat ikään kuin kaikki sovellukset samaan aikaan auki samassa ikkunassa ilman äärirajoja niiden välillä. ADHD:ssa usein keskitytään pelkästään aivoihin, mutta itselläni uteliaisuus laajeni nopeasti tiedonhakuun hermostosta, evoluutiosta, evoluutiopsykologiasta jne. aina kvanttifysiikkaan asti.
Sattumien kautta kuulin polyvagaalisesta teoriasta, mikä osoittautui pitkään kadoksissa olevaksi puuttuvaksi palaseksi. Se tunne, kun kaikki erillisinä paloina pyörineet, jostain syystä kuitenkin yhtä tärkeiltä tuntuvat palikat löysivät oman paikkansa ja silmät avautuivat. Se ”WAU”-efekti korvien välissä! Varmasti jokainen sen joskus kokenut. Se oli kuitenkin vasta ensimmäinen ”WAU”, toinen odotti vielä tulemistaan.
Tähän mennessä haalittu tieto auttoi ymmärtämään, että se mitä hermostomme kokee, vaikuttaa tunteisiimme ja mitä tunnemme, vaikuttaa ajatuksiimme. Ja taas, mitä ajattelemme ja tunnemme, vaikuttaa sitten hermostoomme, joko hyvässä tai pahassa. Loputtomalta tuntuva oravanpyörä. Varsinkin jos päässä pyörii häiritsevän tympeitä sekä negatiivisia ajatuksia ja tunteet ovat lähinnä epämiellyttäviä. Loputon tämä kela ei kuitenkaan ole, jos siihen itse tietoisesti haluaa tehdä muutoksen. Se onkin ensimmäinen askel, ymmärtäminen että kyse on hermostostamme.
Tässä vaiheessa on varottava sanojaan, sillä useat meistä ovat niin huonossa hermostollisessa tilassa, etteivät ymmärrä mihin kaikkeen se voikaan vaikuttaa. Yritetään kuitenkin lempeästi ja koitan kylvää rivien väliin myötätuntoa. Tämä kaikki on kirjoitettu pyyteettömällä rakkaudella ilman että ketään tai mitään halutaan syyllistää mistään.
Jos ihmisestä, kasvista ja eläimestä ottaa näytteet ja katsoo niitä maailman kehittyneimmän mikroskoopin läpi niin syvälle kuin mahdollista, ei näytteistä rinnakkain osaa ehkä enää sanoa, mikä on mistäkin. Kaikki muodostuvat samalla tavalla atomeista, soluista ja molekyyleistä. Kutsutaan siis tästä syystä, nyt tässä yhteydessä, meitä kaikkia organismeiksi. Ja meillä kaikilla organismeilla on maailmassa yksi tärkeä tehtävä: selviytyä. Oman organismini selviytymiskeskus on hermosto.
Selviytymiskeskuksellani on mutkattomasti yksinkertaistettuna kolme tilaa: ”chillaa – oot turvassa” -tila, ”nyt hoksottimet pystyyn kohta tulee turpaan” -tila sekä ”se oli tässä – nyt lähtee henki” -tila. Kaikki nämä hermoston eri asetukset ovat normaaleja ja tarvittavia sekä päivittäin käytössä, jos organismimme vain on tasapainossa. Itse elin pitkään tuossa keskimmäisessä tilassa. Ja valitettavasti se tuntuu olevan nykymaailmassa hermostomme yleisin tila. Ongelma on siinä, ettei siitä pystytä enää vaihtamaan tuohon meidän homeostaasimme ylläpitoon tarvittavalle chillaus-tasolle, tai vaikka pystyisi, kääntyy se yhä vain herkemmin takaisin tarkkailemaan mistä ja keneltä tulee turpaan tällä kertaa.
Jos ja kun pystyt itse pitämään oman organismisi hermoston ”oot turvassa” -tilassa, näet selvemmin lähiympäristösi organismien hermostojen tilat. Ne kanssaihmiset, joiden hermosto on jatkuvassa hälytystilassa, näkevät teille yhteisissä hetkissä ennemmin uhat, epäkohdat, epäonnistumisien mahdollisuudet sekä muut ihmiset ja heidän sanat tai käytöksensä negatiivisessa valossa ja uhkana. Osoita näille lajitovereillesi myötätuntoa, se on heidän hermostonsa joka puhuu ja ohjaa käytöstä. Ikävintä tässä on se, etteivät he sitä itse edes huomaa.
Ja vaikka kuinka yrität itse tasapainoisen hermostosi kanssa kylvää ympärillesi valoa ja positiivisuutta, nähdään se ennemmin ehkä ivana, tai uhkana, tai ymmärretään muuten väärin. Kun ylivirittynyt hermosto varautuu vain mahdolliseen iskuun tai hyökkäykseen, ei sitä käännetä takaisin chillausvaihteelle pelkillä iloisilla ajatuksilla. Tähän tarvitaan jo järeämmät aseet. Voin melkein tuntea selässäni silmien pyörittelyt ja huokailut: tuskinpa maailman ongelmat ovat pelkästään rikkinäisitä hermostoista kiinni! Aivan totta, ei pelkästään, mutta myös siitä. Kaikki kun on sekä – että. Jostain on hyvä edes aloittaa.
Mutta miten? Paras vastaus minkä ehkä kukaan voi antaa on: Ymmärtämällä ja hyväksymällä.
Ymmärtämällä sen, että hermostomme on osa organismiamme ja siinä missä hoidamme kasveja tai eläimiä, tulisi meidän hoitaa myös omaa hermostoamme. Omalla kohdalla toimi parhaiten ajatus, että mitä turvallisemmaksi saan hermostoni olon, sitä paremmin kaikki muut kehoni toiminnot tuntuvat asettuvan tasapainoon. Mistä sitten lähdin liikkeelle? Olisipa joku täysin uusi keksintö tai valmennusohjelma mikä mullistaisi maailman, mutta tylsistä tylsempikin tosiasia on, että uni, ravinto ja liikkuminen ovat ne kolme pyhintä hermoston maailmassa. Kolme tukijalkaa joista on hyvä aloittaa, ja joiden päälle voi heitellä mausteita omalla twistillä.
Niinkin raaka ajatuskuva kuin oman kehon omaksuminen organismina muiden organismien mukaisesti helpotti itseäni yksinkertaistamaan ja ymmärtämään sen toimintaa. Meistä jokainen on yksilö, omaa lajiaan, siinä missä nyt vaikka kasvit. Jotain pitää kastella kerran viikossa, toisen taas tapat noin tiheällä kastelumäärällä. Joku viihtyy varjossa ja nuupahtaa auringossa kun taas toinen kukoistaa paahteessa. Meillä kaikilla on omat hoito-ohjeet ja vain me itse voimme ne löytää. Aikuisella ihmisellä on tässä universaali vastuu: löytää itselle toimivat ohjeet ja noudattaa niitä. Tämä vastuu itsestään tulee vaan valitettavasti hyväksyä. Kenenkään muun harteille sitä ei voi työntää.
Keho kertoo jos sitä malttaa kuunnella, sen verran älykäs organismi meillä on käytössä. Lisäksi tieteellinen tutkimus on tuonut käyttöömme laajasti ja aina vain yksityiskohtaisemmin tietoa kehomme toiminnasta. Informaation tulva saattaa hukuttaa mennessään ja on hyvä pitää kiinni maalaisjärjestä sekä jostain omasta intuition rippeestä jos sellaiseen edes välillä havahtuu. Poimi ajatuksia kaikkialta, kokeile, pety, kokeile uudelleen ja havaitse toimivaksi tänään mutta huonoksi ohjeeksi viikon päästä. Kyse on elämästä eli jatkuvaan muutokseen reagoimisesta mutta sinulle toimiva viitekehys ja raamit ovat olemassa, ja ne antavat hyvät ja suhteellisen vakaat perustukset.
Ohjeet jotka löysin itselleni eivät todennäköisesti päde sinuun, joten niitä on yksityiskohtaisesti turha jakaa. Silti voin kertoa yleisesti mihin kiinnitin huomiota jos niistä yhtään saisi vihjeitä.
Ensimmäisenä uni. Neurodivergenttinä koen että oma hermostoni on reagoivampi ja sen taajuudet ovat laajemmat. Näin ollen muun muassa tunteet ovat voimakkaita, aistimukset herkkiä ja reaktiot nopeita sekä vahvoja. Kaikki nämä voidaan nähdä niin negatiivisista kuin positiivisista lähtökohdista niihin sen tarkemmin menemättä, mutta ymmärtäen että hermostoni on hyvin aktiivinen. Uni on tästä syystä minulle tärkein kaikista, hermostoni huutaa lepoa ja häiriöt siinä vaikeuttavat pitämään kiinni rajoista ravinnossa ja liikkumisessa.
Ja vaikka kuinka ohjeistukset neuvovat jättämään älylaitteet ja televisiot pois makuuhuoneesta, on ajanjaksoja, jolloin uni tulee itselleni nopeiten ja parhaiten kun pelaan pasianssia sängyssä juuri ennen nukkumaanmenoa. Se on tarpeeksi yksinkertainen ja tylsä toiminta aivoilleni, pysäyttää mahdolliset ajatuskierrokset ja näin ollen toimii loistavana unilääkkeenä. Se tuo turvallisuuden tunnetta hermostolle ajanjaksoina, jolloin ajatukset saattaisivat nostaa turhaa hälytystilaa. Tämä ei toimi kaikille mutta nostin esimerkin havahduttamaan siitä, miten kaikki suositukset eivät aina päde meistä jokaiseen.
Kun nukun tarpeeksi, on oikeanlaisesta ravinnosta helpompi pitää kiinni. Saisin itseni helposti sairaaksi jos antaisin periksi kaikille mieliteoille. Koen että hermoston omalainen aktiivisuus näkyy myös siinä, miten vahvasti erilaisten ruoka-aineiden himot tuntuvat ja vaikuttavat. Sitä helposti ajautuu sokerikoukkuun tai himoitsee roskaruokaa, mutta kun hyväksyi ensin sen tosiasian että ominaisuuteni nyt vain tuottavat vahvempia kiusauksia, niiden kanssa oppi elämään ja löytämään helpottavia ratkaisuja. Näin ollen itse pyrin pitämään verensokerini mahdollisimman tasaisena ja vältän ruokia joista aiheutuisi suuria verensokerin vaihteluita. Tärkeää on myös pitää olo tasaisesti kylläisenä, rääkyvä nälkä tuntuu viestivän hermostolle suurta hätää ja vaaraa. Suosin hyviä rasvoja, lorauttelen oliiviöljyä rennolla ranneliikkeellä, koitan pakottaa itseni syömään kalaa vaikkei se niin lempiruokaa olekaan ja jätän höttöhiilarit ja sokerit useammin väliin. Maalaisjärjellä ja kohtuudella proteiinia ja paljon kasviksia sekä muita luonnon antimia.
Onneksi naapuriimme muutti ihminen, josta tuli hyvä ystäväni ja jonka loputon uteliaisuus ihmiskeholle sopivaan ravintoon on kadehdittavaa. Hänen ansiostaan syön joka aamu hapankaalia ja ymmärrän kuinka järjettömän suuri vaikutus suolistomme mikrobistolla on ajatuksiimme asti. Siinä miten hoidan hermostoterveyttä ravinnon kautta, pätee taustalla tuttu ajatus turvallisuudesta. Joskus on tilanteita, joissa koen turvallisemmaksi poiketa kovin tiukasti määritellystä dieetistä ja joskus taas selkeät rajat ja rutiinit ruokailussa luovat enemmän turvallisuuden tunnetta hermostolle. Tämä on jatkuvaa vuorovaikutusta ja kuuntelua missä tilassa keho oleilee ja miten sitä pitää hoitaa. Kehon viestejä saattaa tosin myös tulkita väärin. Itse huomasin tulkinneeni näläntunnetta aina nälkänä vaikka toisinaan viesti olikin merkki janosta. Suolaisen ruoan tarve taas saattaa olla ennemmin viesti proteiinin puutteesta kuin nimen omaan suolasta.
Kun ravinto ja uni soljuu itselle sopivalla tavalla, ei liikkuminen tunnu niin pahasti pakkopullalta. Lisäksi kun kehonsa ja hermostonsa kuvittelee organismiksi, sen liikuttamisesta tulee ennemminkin hoito kuin terveysviranomaisten suositus. Oma intuitio on pienestä pitäen ohjannut tanssin pariin, mitä nyt aikuisiällä olen herätellyt uudelleen henkiin. Musiikki, tanssin yhteisö, ilmaisu, rytmi ja liike viestittävät hermostolleni ajattomuutta, leikkimielisyyttä ja ilmaisulle antautumista, toisin sanoen sitä että olen täysin turvassa. Liikkumattomuus sen sijaan tuottaa itselleni hermostuneisuutta. Aivoni tarvitsevat ehkä enemmän happea ominaisuuksieni vuoksi, ja ehkä siksi sisäinen energia pakottaa liikkumaan välillä aktiivisemminkin.
Nykyisellään liikun hermostollisista lähtökohdista, välillä tehostaen hapensaantia, toisaalta liikkuvuutta ja leikkimielisyyttä tai enemmän lihaskuntoa kehittäen. Joka päivä on liikkumispäivä, jossain määrin. Vaikka päivätyö ankkuroi päätteen äärelle, on työpäivät myös täynnä liikkumista. Työskentely tapahtuu yleisesti joko seisten, jumppapallolla, toimistopyörällä tai kävelymatolla. Tauoilla venytellään, tehdään lihaskuntoa tai käydään lounaslenkillä. Netti on täynnä harjoituksia joilla voidaan mahdollisesti saada aktivoitua vagushermoa, ja sitä hermostollista tilaa mikä aktivoituu kun olemme ”Oot turvassa” – tasolla.
Se on ehkä alkuun vähän vaivalloista pitää huolta että liikuttaa kroppaansa tarpeeksi päivittäin ja syö ravintoa jolla on merkitystä, mutta onhan niitä vähän ärsyttäviä hommia elämässä muutenkin. Juurikin itse hokenut jälkikasvulle, että vaikka se koulunkäynti on tylsää niin elämässä nyt vain on asioita jotka pitää hoitaa.
Tämän pyhän kolminaisuuden, unen, ravinnon ja liikkumisen yhteys toisiinsa on ärsyttävän tiivis ja ikuinen. Jos yksi tukijaloista alkaa horjumaan, näkyy se itselläni hyvin helposti kaikissa. Silti vamma yhdessä ei kaada kokonaisuutta, kaksi toimivaa jalkaa pitää homman jotenkin kasassa, mutta tukea vaatien. Jos flunssassa jää liikkuminen vähemmälle, panostetaan kahteen muuhun sitten enemmän. Eikä liikkumista kannata käsittää aina liikuntana. Liikkuminen on kaikkea liikettä millä viestität hermostolle turvallisuutta. Kundaliinijoogassa on paljon liikkeitä joita voit suorittaa istuen ja itse korvaan joskus juoksulenkistä saatavan happiboostin kundaliinijoogassa opetetulla tulihengityksellä. Piristävä ja energinen olo aivoissa on jokseenkin samankaltainen molemmissa.
Tarkoituksella jätän käsittelemättä omista hoito-ohjeistani yhden, tosin hyvin tärkeän osan, mistä voidaan käyttää sanoja tietoisuus, tai mindfulness, tai meditaatiot, tai henkisyys tai mitä termiä haluaakaan käyttää. Joku osaa varmasti kertoa tarkasti myös näiden eri käsitteiden eroavaisuudet, mutta minulle ne kaikki tarkoittavat yhtä ja samaa: se on se energia mikä on todellinen minä joka käsittää että ajatukset ovat peräisin hermostosta ja miten hermosto on vain osa organismiamme. Se on se todellinen minä joka voi tarkkailla millaisia ajatuksia hermoston tila saa mieleeni aikaiseksi. Se on se todellinen minä joka voi kysyä itseltään: Millaisia ajatuksia mulla on nyt, millaisia tunteita mun mielessä ja kehossa tuntuu tai millainen fyysinen tila mun kehossani on juuri nyt.
Ajatuksia tuosta teemasta jäsentelen vielä hetken omassa päässäni, ennen kuin pohdin niitä tarkemmin julkisesti. Aihe on tärkeä mutta arka, sillä se sivuuttaa niin vahvasti arvoja jotka ihmiset kokevat hyvin henkilökohtaisina ja vahvasti omalaatuisina. Se sisältää vanhoja tarinoita, joita materiaalisen maailman historia on muokannut. Ehkä siksi näiden tarinoiden tulkinta saattaa olla yleisesti niin mystistä ja jopa vaikeaselkoista, sillä itse koen näiden tarinoiden alkuperän maailmasta, joka oli muutakin kuin vain materiaa. Siinä missä olen oppinut, miten fyysisen kehoni ja hermostoni hoito saattaa poiketa normaaleista ohjeistuksista, myös samaisen opin olen omaksunut henkisen hyvinvoinnin ylläpidossa. Meditaatio tai mindfulness-harjoitukset eivät itselläni toimi aina ihan ohjeistusten mukaisesti. Yhtälailla tietoisuuden ylläpidossa on löydettävä itselle parhaiten sopivat keinot, mutta tästä lisää toisella kertaa.
Yhteenvetona pienen kirjan mittaisesta ajatuksenjuoksusta nostan pääpiirteinä esiin sen, että jos etsit mieleesi rauhaa, hoida maaperä, eli kehosi ja hermostosi ensin kuntoon. On hankala koittaa saada päänsisäinen pörinä hallintaan jos kehosi ja hermostosi lähettää jatkuvalla syötöllä turhia viestejä. Silloin ei riitä että pyrit rauhoittamaan pelkästään ulkoisia tekijöitä, sisällä piippaa ja pirisee edelleen liian häiritsevästi. Mitä enemmän alat hoitaa hermostoasi, sitä enemmän sisäiset viestit rauhoittuvat. Sitä enemmän saat myös hiljaisuutta korvien väliin jotta voit kuunnella kehosi viestejä jotka ajan kuluessa ovat muutakin kuin vain pilasoittoja. Ole itsellesi lempeä ja myötätuntoinen, organismisi saattaa olla hermostunut koska et ole huomannut sitä hetkeen. Siinä missä opettaisit koiranpentua istumaan tai lastasi sitomaan kengännauhat, yhtä pienillä stepeillä mutta määrätietoisella toiminnalla kohti toivottua päämäärää etene myös itsesi hoitamisen kanssa
Kun kerran päädyit tänne asti, käy antamassa omia hyväksi havaittuja itsesi hoito-ohjevinkkejä instan puolelle. Miten luot omalle hermostollesi turvallisuuden tunnetta? Näistä vinkeistä voi muut saada inspiraatiota, jos sama ohje sopisikin just nyt just mulle. Lapseni opettivat tässäkin asiassa tärkeän oivalluksen: tunne turvallisuudesta tuntuu kehossa siltä, että on jotenkin kotoisaa. Lähde hakemaan siis itsellesi kotoisaa oloa, niin ulkoisesti kuin sisäisesti 🍃
Seuraavassa tekstissä suunnittelin julkaisevani listan kirjavinkkejä joista olen saanut omiin hoito-ohjeisiini hyvin paljon suuntaa ja oivalluksia. Aiheesta on paljon loistavaa kirjallisuutta mutta maailmaamme vaivaava informaatiotulva jättää harmillisen usein loistavia kirjoja runsauden varjoon. Nyt lähetän päivääsi äärettömän määrän valoa jotta saisit energiaa pysähtyä ja hoksata kuinka järjettömän tärkeä maailmankappale oletkaan ja kuinka uskomattoman tärkeää on niin itsellesi kuin ympäristöllesi, että alat asettaa itsesi hyvinvoinnin jalustoista korkeimmalle!
