En ole koskaan osannut määritellä tai esitellä itseäni koulutuksen tai työn kautta. Toki koulutus ja työroolit ovat tärkeitä, mutten vaan osaa perustaa omaa identiteettiäni niihin nojaten. Ehkä se kertoo tietystä arvojärjestyksestä elämässä. Tavoite suorittaa ylempi korkeakoulututkinto saattoi perustua kunnianhimon sijaan ajatukseen, että näin pitää tehdä, kun muutkin ovat niin tehneet. Myös yhteiskunnan asettamat normit tuovat oman paineen valita tietty polku itsensä kehittämiseen.

Työrooli ja koulutustausta ovat kerroksia minuuden päällä, siinä missä roolit äitinä, tyttärenä, siskona, äitipuolena, tätinä, kyläkoulun vanhempainyhdistyksen tai aikuisten showtanssin kisaryhmän jäsenenä. Tavallaan roikkuvat menossa mukana, vaikuttavat arkeen ja valintoihin mutta eivät niinkään siihen ytimeen. Näen nimittäin asian niin päin, että se ydin (olkoon se nyt sitten sielu, sydänjuuret, minuus tai vaikka sisäinen universumi) vaikuttaa ulospäin rooleihin. Sisäinen maailma on muotoutunut erinäisten perintötekijöiden, kokemusten ja kohtaamisien myötä hyvin sisukkaaksi, empaattiseksi, huumorintajuiseksi, uteliaaksi ja luovaksi.

Erityistä tähtipölyä kuorrutukseen on varmasti tuonut adhd, mikä diagnosoitiin myöhemmin aikuisiällä. Adhd kun on paljon muutakin, mitä diagnoosi antaa ymmärtää. Se on nimittäin poikittainen maila jota oppii kestämään, yksi ylimääräinen mutka jonka jaksaa taivaltaa, nurkan takaa yllättävä vesieste jonka ylittämisessä toisinaan jo onnistuu ja yksi loppumaton vitsi jolle pystyy jo nauramaan. Lisäksi se on yksi päättymätön oppikoulu, jossa nykymaailmaan sopeutumisen vahvistamiseksi on keksittävä aina vain uusia keinoja. Ympärillä olevien ihmisten tuki ja turva on tässä kaikessa osoittautunut elämän arvoista yhdeksi tärkeimmistä.

Vahvasti sisäisen tunteen johdattelemana olen käynyt vahvistamassa itsetuntoa teatteriopintojen parissa, toteuttamassa luovuutta ompelijan tutkinnolla, sisukkaasti pyrkinyt vahvistamaan pärjäämistä taloushallinon tradenomipapereilla ja nyt viimeisimmäksi intohimosta ihmisten ohjaamiseen, suorittanut talouden ja organisaatiojohtamisen YAMK-opinnot. Työura on viimeiset yli viisitoistavuotta pysynyt yhden ja saman työnantajan palveluksessa, mikä ilmeisemmin ei enää ole kovin trendikästä. Siis pitkäaikainen työsuhde. Ainakin asiantuntijoiden neuvo tuntuu olevan, että työpaikkaa olisi hyvä vaihtaa noin kolmen vuoden välein.

Tasapainoa arkeen tuo perheen lisäksi tanssi sekä niin sanottu aivojuoksu, eli vähintään 20min mittainen suoritus cardio-sykeellä, yleisesti juoksumatolla toteutettuna, noin kolmesti viikossa. Tällä tavoin ainakin luulen pitäväni stressivasteen kunnossa, tuo adhd kun saattaa tehdä elämästä hiukan normaalia haastavampaa. Olen myös aina maadoittunut käsitöillä, joten ei ehkä ihme että ajauduin kehittämään taitojani myös pukuompelijaopintoihin. Jos johonkin on tunnustettava kärsivänsä riippuvuutta, niin se on ehdottomasti neulelangat. Niiden haaliminen ei ole balanssissa toteutettujen neuletöiden kanssa, vaikka puikoilla on jatkuvasti vähintään kahdet sukat tulossa.

Mainitsemisen arvoiset tasapainottajat arjessa ovat myös kävelylenkit naapurirouvan kanssa. Mielenterveyslenkeiksi nimetyt, eli MTL-tapaamiset ovat kaukana tulostavoitteellisesta kunnon kohottamisesta. Sen sijaan psykiatrinen sairaanhoitaja ja reskontranhoitaja puivat lähinnä omaa päätään tyhjäksi antaen toisilleen maailman parhaita neuvoja, joita itse ehkä harvemmin ymmärtävät kuitenkaan noudattaa.

Jos tapaamme joskus kasvotusten, saattaa vastassasi olla hillitty ja ujoksi tekeytyvä persoona. Se on kohtaamismoodi, tila missä tunnustelen ympäristöä, pyrin vimmatusti analysoimaan vastaantulijaa ja hänen tarkoitusperiään. Jos tunnen että kemiamme kohtaa, yllätän itsenikin suhteettoman spontaanilla avoimuudella. Se on hyvin totta mitä sanotaan, että olen ihan yhtä yllättynyt kuin sinä siitä, mitä suustani saattaa pulpahtaa tällaisissa tilanteissa.

Toisaalta voi olla, etten saa tarpeeksi selkoa vuorovaikutuksessa ja käyttäydyn alkuun umpisurkeana keskustelijana tietämättä, miten päin minun pitäisi tilanteessa olla. Mutta älä huoli, kunhan saan skannata ympäristön sekä omat tunteet mitä tilanne aiheuttaa, osaan lopulta hyvinkin asiallisesti ja soveliaasti esittää asiani ja käyttäytyä moitteettomasti. Maalaisjärjellä toteutettu kotikasvatus on osunut ja uponnut, kaikkia eläviä tulee kunnioittaa ja kohdella arvokkaasti sekä ystävällisesti.

Muutama nice to know information vielä loppuun. Jatkan lausetta: Sitten kun on aikaa… – opettelen YouTube-videoista VW-kuplan ropaamista jotta osaan hoitaa omaa v.72-kaunokaista ansaitsemallaan tavalla. Ja jos voittaisin lotossa, jakaisin potista niin monelle ja niin paljon kuin mahdollista. Vaikka vauraus elämässä on paljon muutakin kuin rahaa, hölmöä on väittää, etteikö se tuottaisi myös hyvinvointia ja turvaa. Ehkä pieni sisäinen Peter Pan pitää oman mieleni optimistisena ja olkoon se joidenkin mielestä naivia, mutta tunnustan ylpeydellä luottavani prosessiin ja siihen että elämä kantaa ja antaa sen minkä tarvitsemme. Toivottavasti saan olla osana jonkun muun prosessia antamalla ehkä voimaa, valoa, uskoa ja turvaa.