Hermosto – Kehon ja mielen yhdistävä selviytymismekanismimme 

Ymmärtämällä ja ennen kaikkea hyväksymällä, että kaikki vaikuttavat kaikkeen, avautuu kokonaisvaltaisen tasapainon etsimiseen uusia tutkimisen arvoisia ovia.

Huomio hermostoa kuvaavasta tietoperustasta

On vastuullista huomauttaa, että tekstin kirjoittajalla ei ole minkäänlaista ammatillista pätevyyttä tai koulutusta lääketieteestä, neurologiasta tai hermostosta ylipäätään. Tällä tiedoksiannolla on tarkoitus antaa ilmi se tosiseikka, että lukijan on ymmärrettävä tulkita tekstiä kriittisesti. Tekstin kirjoittaja nimittäin tiedostaa, ettei itse ole välttämättä osannut sataprosenttisesti tulkita lähteitä oikeaoppisesti, ihmisen hermosto kun on hyvin monimutkainen aihealue. 

Teksti perustuu täysin alla lueteltuihin lähteisiin, joihin tutustumalla kannattaa syventää omaa ymmärrystä aiheesta. Allekirjoittaneeseen saa ja pitää ottaa yhteyttä, jos alan asiantuntija löytää tekstistä huomautettavaa. Koko sivuston tärkein arvo on, että tietoperusta koostuu tarkasteltavista sekä luotettavista lähteistä. Kirjoittajan omat mielipiteet, pohdinnat ja kokemukset ovat ajatuksenjuoksua ilman tieteellistä tutkimusta. Pidän ensisijaisen tärkeänä ettei sivusto levitä disinformaatiota.

Toisaalta jos blogin tai sivuston aihepiirit herättävät ajatuksia alan asiantuntijoilta, olisi hyvin mielenkiintoista saada lääketieteen, neurologian tai hermostoasiantuntijan puheenvuoro tai haastattelu. Hermostoterveyttä tulisi nostaa tärkeysjärjestyksessä huomattavasti korkeammalle tasolle ja asiantuntijapuheenvuoroilla päästäisiin aina yksi askel lähemmäs kohti tätä tavoitetta.

Hermosto

Ihmisen fysiologia on äärimmäisen monimutkainen ja mielenkiintoinen kokonaisuus. Pintapuolinen raapaisu pelkästään yksittäisen solun toiminnasta ankkuroi ymmärryksen siihen, miten lopulta kyse on puhtaasti biologiasta, kemiasta ja fysiikasta evoluution viitekehyksessä. Biologisen kehomme jokaisen osan yhteinen pyrkimys on selviytyä, ja onnistumalla tavoitteessaan se pyrkii homeostaasiin eli sisäisen ympäristön kohtuullisen tasapainoiseen tilaan.

Homeostaasiin pyrkiminen tapahtuu oman kehomme palautesäätelymekanismeilla. Siinä missä ulkoista ympäristöämme havainnoimme aistielimien kautta, myös sisäistä tilaa havainnoidaan jatkuvasti sensorien kautta informoiden säätelyalueille, jotka sijaitsevat tyypillisesti selkäytimen ja aivojen alueilla. Autonomista hermostoamme saatetaan kutsua homeostaasimme ylläpitäjäksi.

Kokonaisuudessaan hermostomme rakennusaineina ja toiminnallisina perusyksikköinä ovat hermosolut, eli neuronit, sekä hermoston toimintaa tukevat gliasolut. Hermostomme teoreettinen jaottelu riippuu useasti tarkasteltavasta näkökulmasta mutta yksi yleinen tapa on jakaa se keskushermostoon (sentraalinen hermosto – CNS) sekä ääreishermostoon (perifeerinen hermosto – PNS), missä keskushermostoomme luetaan aivot sekä selkäydin ja ääreishermostoon aivohermot sekä selkäydinhermot. Näiden lisäksi hermostoomme esitetään kuuluvaksi myös enteerinen hermosto, mikä vaikuttaa ruoansulatusjärjestelmässämme. 

Hermosolumme ovat erikoisjoukkoa, mitkä reagoivat fysikaalisiin sekä kemiallisiin ärsykkeisiin, tuottavat ja kuljettavat hermoimpulsseja sekä erittävät välittäjäaineita. Nämä toiminnot ovat aistimisen, oppimisen, muistin, lihasten toiminnan ja rauhasten säätelyn takana.

Hermosolujen yksityiskohtaisemmasta toiminnasta kannattaa ottaa tarkemminkin selvää, tämä maailma saattaa avata vastauksia kysymyksiin, miten? tai miksi? jotain kehossamme tapahtuu, tai miksi muun muassa nesteytys on äärimmäisen tärkeä osa myös hermostomme tasapainoista toimintaa. 

Mutta tässä vaiheessa pyrimme muodostamaan hieman pelkistetymmän yleiskuvan monimutkaisesta himmelistä, kuitenkin huomioiden sen tosiasian, että tuskin mikään biologisessa ihmisolennossa on mustavalkoista, pelkistettyä tai yksinkertaista. On siis hyvä muistaa, että harvemmin mikään on joko – tai. Sen sijaan useammin kaikki on sekä – että. 

Kaikki kun vaikuttavat kaikkeen. 

Myyttejä ja faktaa aivoista – onko meillä sittenkään olemassa liskoaivoja?

Hermostomme kokonaisuuteen kuuluvista aivoista kirjoittaa ymmärrettävällä tavalla muun muassa neurotieteen tutkija ja psykologi Lisa Feldman Barrett (2023). Sen lisäksi että hän uskaliaasti kumoaa myytin ihmisaivojen kolmijakoisuudesta, esittää hän homeostaasin biologisen järjestelmämme kehobudjettiin rinnastettavana käsitteenä. Talousihmiselle kehobudjettikäsite voi toimia oivaltavana esimerkkinä; tiliristikolle on kirjattava tarpeeksi niin sanotusti tuloja, joilla voidaan kattaa kehobudjettiin kirjattuja menoja. Palaamme tähän hieman jäljempänä.

Kolmiaivoteoria on vielä yleisesti käytetty teoria aivojen kerroksittaisesta kehityskulusta, missä satoja miljoonia vuosia sitten kehittyi liskoaivot pelkästään vaistomaisiin peruselintoimintoihin, noin satamiljoona vuotta sen jälkeen aivoissa kehittyi uusi nisäkäsaivojen osa mikä antoi lajilleen emootiot, mitä kutsutaan limbiseksi järjestelmäksi, ja lopulta järkiperäiseen ajatteluun kehittyi uloin ja tuorein osa aivoistamme, aivokuorikerros. Neokorteksin, eli isoaivokuoren, etuosan eli etuotsalohkon katsotaan kehittyneen säätelemään vanhempia osia, eli liskoaivoja sekä nisäkäsaivoja. 

Tämän tunnetun teorian katsotaan kuitenkin nyt olevan virheellinen, sillä tuoreet aivotutkimustulokset näyttävät olevan ristiriidassa sen kanssa. Sen sijaan että aivokuori hallitsisi lisko – ja nisäkäsaivoja, vahvistaa nykytutkimus eri aivoalueiden tekevän yhteistyötä. Tämän lisäksi kolmiaivoteoria ohjaa ymmärtämään aivojen toimintaa reagoinniksi nykyhetkeen mikä on ristiriidassa nykyisen tutkimustiedon kanssa aivojen ennakoivasta toiminnasta. Lisäksi nykytiedon valossa ymmärretty aivojen plastisuus tukee vanhan teorian vajavaisuutta.

Siinä missä ”Boomeri”-ikäluokkaan kuuluvien koulubiologiakirjoissa faktana kerrottiin, ettei uusia aivosoluja synny, on kolmiaivoteoriaa pidetty yhtä lailla luotettavana tietona. Mikä sitten on täyttä faktaa tai vain osaa siitä? Onkokaan tärkeää tietää tuohon vastausta mutta ehkä kysymys antaa suuntaa sille, että tutkimusteknologian kehittyessä saamme yksityiskohtaisempaa molekyylitason tietoa monimutkaisesta elimestämme, ja luotettavana pidetyt tunnetut teoriat saattavat menettää ainakin osittain merkityksensä. Herääkö kellään muilla uteliaisuus, mitkä nykypäivänä käytössä olevat teoriat tai toiminnot ovat perustuneet näihin vanhoihin faktoihin, ehkä tuleviin myytteihin?

Muotoutuva aivohermoverkostomme

Aivotutkimukseen perustuvaan tämänhetkiseen tietoon pohjautuen esitetään, että aivot ovat ennen kaikkea verkosto. Tämä muodostuu n.100-128 miljardin toisiinsa kytköksissä olevan hermosolun muodostamasta, yhtenä joustavana ja kompleksisena rakenteena toimivasta verkosta mikä on jatkuvasti toiminnassa. 

Evoluutiobiologiaan tutustuessa aivojemme rakenteelle löytää järkeenkäyviä pohdintoja. Muun muassa kohdusta maailmaan siirtyvän ihmisolennon katsotaan olevan aivojen koon osalta juuri optimaalinen pakkaus, minkä synnyttäminen on lajin jatkumisen kannalta oleellisesti turvallista niin vastasyntyneelle kuin jälkeläisen synnyttäjälle. 

Tosin osittain aivojen koon vuoksi jälkeläisemme ovat hyvin keskeneräisiä ja riippuvaisia vanhemmista lajitoivereistaan. Aivojen keskeneräisyydellä ja plastisuudella katsotaan olevan kuitenkin merkitystä myös sopeutumisessa, mikä edesauttaa lajia menestymään ympäristömuutoksista huolimatta. 

Ilmeisemmin tehdasasetuksiimme kuitenkin kuuluu valmiina huomattavasti paljon enemmän aivohermoverkoston kytkentöjä, mitä niitä lopulta on myöhemmällä iällä. Osa kytkennöistä jää vähemmällä käytölle ja katoaa, toisia kytkentöjä taas käytetään ja vahvistetaan. Toki myös uusia syntyy kaikista ajatuksista, vuorovaikutuksesta, oppimistamme asioista ja taidoista. Jokainen kokemus muodostaa rihman hermosolujen välille, kuin juuriston minuudelle.

Nykytutkimus lisää yhä enemmän arvoa myös sille, miten aivoverkostomme työskentelevät yhteydessä muiden biologisten kanssalajitovereittemme aivohermoverkostojen kanssa. Liiallisesti tätä pohtiessa saattaa harhautua lähemmäs Star Trekin ja Taisteluplaneetta Galactican tieteissarjoja, mutta palauttamalla tietoisuuden jälleen solubiologian tasolle, ymmärtää ihan jo pelkästään maalaisjärjellä yhteyden merkityksen. 

Kyllä, kaikki liittyvät kaikkeen.

Sen tarkempaa neurologin asiantuntijuutta tai syvempää hermosolubiologian tutkintoa ei ehkä ole jokaisen edes tarpeellista hankkia, liian lähelle mentäessä saattaa monimuotoiseen kokonaisuuteen liittyvä ympäristö häivyttyä. 

Sen sijaan olennaisimmat faktat on hyvä muistaa:

Aivomme ovat plastiset, ne muuntautuvat ja myös itse pystymme tähän vaikuttamaan niin teoilla kuin ajatuksilla. Muun muassa liikunnan avulla pystymme jopa lisäämään hermosolujemme syntyä sekä muiden hermosolujen kanssa yhteistyössä vaikuttavien aineisosien, kuten välittäjäaineiden toimintaa. Sekä hapen että verenkierron aktiivisuutta lisäämällä, aktivoimme aivojamme tavalla, mikä edesauttaa uusien hermoimpulssien yhteyksien syntyä sekä opettaa koko hermostoamme käsittelemään uhkatilanteita loogisemmin ja nopeammin. Kaikki tämä on tärkeää homeostaasin ylläpidolle.

Muutamat tutut aivoalueet, joista olet joskus ehkä kuullut puhuttavan

Kun omaa neurobiologiaa nykytutkimuksen valossa esitetään diagnoosin myötä valtaväestöstä jonkin verran poikkeavaksi, saattaa uteliaisuus aivoja kohtaan hieman kasvaa. Siksi eri aivoalueita on tullut kerrattua, mikä niiden rooli olikaan normaalissa arjessa. Muutamia usein käytettyjä termejä voi olla hyvä ottaa esille, vaikka nyt muistin virkistämiseksi.

Isoaivokuori – Neokorteksi

Tämä kahden aivopuoliskon, eli isoaivojen vahvasti poimuttunut pinta, isoaivokuori, toimii hyvin karkeasti yksinkertaistettuna niin, että keskiuurteen takaosa vastaanottaa ja käsittelee aistitietoa, joka lähetetään keskiuurteen etuosaan eli otsalohkoon, jossa motoriset ja kognitiiviset vasteet ohjelmoidaan. Isoaivokuoren keskiuurre rajaa otsa- ja päälakilohkon, jolloin keskiuurteen takaosaan jäävät päälakilohkon lisäksi myös takaraivo sekä ohimolohkon takaosa. 

Otsalohkon etuosaa kutsutaan prefrontaaliseksi aivokuoreksi, ja sitä pidetään keskeisenä alueena kognitiivisessa toimintakyvyssä, käyttäytymisen kontrolloinnissa ja sympaattisen hermoston virittymisessä. 

Näkökukkula eli Talamus sekä Tyvitumakkeet

Talamus on tumakeryhmä, mikä välittää ja säätelee viestivirtoja aivokuorelle, jolloin sillä on osallisuutensa muun muassa unen, aistitietojen, kivun, muistin, luovuuden ja tajunnan tason säätelyssä. Tyvitumakkeet säätelevät sitä, millä voimakkuudella talamus stimuloi aivokuorta. Välittäjäaineiden avulla tyvitumakkeilla voi olla talamukseen toimintaimpulsseja estävä vaikutus (GABA), toimintaimpulsseja hienosäätävä vaikutus (Dopamiini) tai toimintaimpulssien estojen poistoa stimuloiva vaikutus (Glutamaatti). 

Tyvitumakkeiden poikkeava toiminta on yhdistetty myös ADHD-oireisiin.

Tyvitumakkeiden tehtäviksi esitetään muun muassa oppimisen prosessointi, jonka kautta ne vaikuttavat käyttäytymiseen sekä rutiinien muodostamiseen. Lisäksi tyvitumakkeet ovat osallisena tunnekokemusten säätelyssä sekä niiden ilmaisemisessa, tarkkaavuudessa, päätöksenteossa, suunnittelussa ja työmuistissa.

Limbinen järjestelmä

Aivoalueiden joukosta, joiden kerrotaan kehittyneen eritoten lajin selviytymiseen, käytetään yhteisnimeä limbinen järjestelmä. Siihen liittyvät muun muassa motivaatioon, mielentilojen säätelyyn sekä tahdosta riippumattomiin toimintoihin osallistuvia alueita, jotka yhteistyössä muiden aivoalueiden kanssa pyrkivät tekemään havaintoja uhkaavista, palkitsevista ja sosiaalisista tilanteista sekä vastaamaan niihin. 

Esimerkiksi hypotalamus, hippokampus sekä mantelitumake ovat limbiseen järjestelmään luettuja aivoalueita. Hypotalamuksen katsotaan olevan autonomisen hermoston sekä hormonijärjestelmän keskus, mikä homeostaasin ylläpitämiseksi erittää vapauttaja ja -estäjähormoneja, vaikuttaen muun muassa vireystilaan, ruoansulatukseen, hengitykseen ja verenkiertoon. 

Hippokampusta pidetään muistille tärkeänä aivoalueena, jonka tehtävänä on myös mantelitumakkeen pelkoreaktioiden hillitseminen. Toisin sanoen hippokampus pyrkii estämään mantelitumakkeen liiallista pelonlietsontaa mikä saattaisi aiheuttaa hallitsematonta ahdistusta tai paniikkia. Hippokampuksessa kerrotaan syntyvän myös paljon uusia hermosoluja, joilla on vaikutus uusien asioiden oppimiseen sekä muistiin. Hippokampuksen toimintaa heikentää pitkittynyt stressihormonien erittyminen, jolloin myös uusien neuroneiden syntyminen on heikompaa. 

Mantelitumakkeen katsotaan olevan aivojemme hälytyskello, mikä uhkaavana koetussa tilanteessa aktivoi hypotalamusta erittämään stressihormoneja. Se osallistuu myös tunnekokemuksiin, niiden säätelyyn sekä tunnepohjaiseen muistiin. 

Aivorunko

Aivorunko osallistuu elämällemme tärkeiden toimintojen säätelyyn, kuten sydämen sykkeeseen, hengitykseen, nukahtamiseen ja heräämiseen. Lisäksi se myös muun muassa osallistuu ympäristöstimulaation kautta kivun ja vireystilan säätelyyn sekä refleksinomaisen tasapainon ja jäntevyyden ylläpitoon. Aivorunkoa pidetään ikään kuin keskushermostomme sekä ääreishermostomme terminaalina, mikä toimii tärkeänä siltana aivojemme ja kehomme välissä. 

Pikkuaivot 

Tämä aivojen takaosassa sijaitseva aivoalue hienosäätää ja ajoittaa aivokuoren sekä alemman hermoston välisiä impulsseja ottaen vastaan informaatiota aistijärjestelmistä ja käsitellen niitä yhdessä aivokuoren ja aivorungon kanssa. Sen voidaan nähdä toimivan suodattimena hermoston viestivirralle. Vaikka jokaiselle aivoalueelle voidaan listata tiettyjä yksittäisiä toiminnallisuuksia tai vastuualueita, ovat ne kaikki osa aivohermoverkostoamme ja näin ollen osallistuvat monimutkaisesti useisiin eri toimintoihin. 

Autonominen hermosto – automaattinen hermosto

Aivoista sekä aivorungosta lähtevät aivohermot sekä selkäytimestä lähtevät spinaalihermot muodostavat ääreishermostomme, jonka toiminnalla on suuri vaikutus muun muassa autonomiseen hermostoomme. Ääreishermostoon ja sen toimintakykyyn voi vaikuttaa hormonaaliset, kemialliset, geneettiset ja mekaaniset tekijät sekä muutokset immuunijärjestelmässämme. 

Autonominen hermostomme pitää yllä elämälle tärkeimpiä toimintoja, kuten sydämen sykettä, verenpainetta, hengitystä ja ruoansulatusta ilman, että joutuisimme näitä itse tietoisesti tekemään. Se pitää huolen myös siitä, että selviydymme ympäristön uhatessa henkeämme. Jokaiselle varmasti jo tuttuja termejä ovat sympaattinen sekä parasympaattinen hermosto. Nämä ovat autonomisen hermostomme osat, mitkä eroavat toisistaan niin toiminnallisesti kuin myös rakenteellisesti. 

Sympaattinen hermosto mobilisoi elintoimintojamme ja aktivoituu muun muassa, kun ympäristöstä havainnoidaan uhkaavia tai vaarallisia signaaleja, nopeuttaen sydämen sykettä ja lisäten verenpainetta, laajentaen keuhkoputkia ja vähentäen ruoansulatusta, jotta kaikki mahdollinen energia, aktiivisuus ja tarkkaavuus voidaan keskittää tilanteesta selviämiseen joko taistellen tai paeten.

Parasympaattisen hermoston toiminta katsotaan usein sympaattisen hermoston vastakohdaksi, eli hyvin karkeasti ajateltuna jos sympaattinen hermosto mielletään kaasuksi, olisi parasympaattinen hermosto sitten jarru. Sen pääasiallinen tarkoitus on tasapainottaa elintoimintomme siihen tilaan, missä homeostaasia on mahdollista tavoitella. Aktivoituessaan se edistää ruoansulatusta, rauhoittaa sykettä ja verenpainetta sekä edesauttaa palautumaan ja rentoutumaan. Parasympaattiseen hermostoon kuuluu myös useisiin sisäelimiimme vaikuttava vagushermo.

Parasympaattisen ja sympaattisen hermoston lisäksi enteerinen hermosto voidaan lukea osaksi autonomista hermostoamme, ja se sijoittuu monimutkaisena verkostona suolen seinämään. Tätä voisi suomalaisittain kutsua ”perstuntumaksi”, kuitenkin ehkä sivistyneemmin ilmaistuna ”gut feeling”. Vagushermo toimii enteerisen hermoston ja aivojen viestin välittäjän ja tätä yhteyttä kutsutaan ”gut-brain-akseliksi”. 

Enteerinen hermosto on osittain autonominen mutta siihen vaikuttavat myös parasympaattinen ja sympaattinen hermosto sekä keskushermosto. Joten mielen ja tunteen toiminnalla on vaikutusta myös suolistoomme. Sama toimii myös päinvastaisesti. Kommunikoimalla suoliston immuunisolujen kanssa, voi se välittää autonomisen hermoston kautta keskushermostoon viestejä ja tätä kautta säätää immuunijärjestelmäämme. Suolistoterveydellä ja suolistomikrobien tasapainolla saattaa olla näin ollen vaikutusta myös hermostomme ylikuormitukseen tai mielemme hyvinvointiin.

Vagushermo – aivohermo kymmenen, vaeltava sekahermo

Kiertäjähermossamme eli vagushermossa, kulkee parasympaattista aistitietoa sekä motorista tietoa. Se sekä vastaanottaa kuin myös lähettää tietoa, ja tärkeiden elintoimintojen lisäksi sen vaikutusvalta ulottuu myös limbiseen järjestelmäämme, eli tunteiden ja mielialan säätelyyn. Vagushermomme hermottaa, säätelee ja/tai kontrolloi muun muassa ruokatorvea, suurta osaa nielun lihaksia, ruoansulatusjärjestelmää, vatsalaukkua, sydäntä ja keuhkoputkia. Vagushermo on pisimpiä hermojamme ja sen merkitys hyvinvoinnissamme on osoittautunut hyvin tärkeäksi. Vagushermoon, sen vaikutusvaltaan sekä siihen, miten itse voimme sitä aktivoida, perehdytään nykytietoon nojaten laajemmin polyvagaalisen teorian yhteydessä, tietoperustan kolmannessa osiossa.

Homeostaasi – syventävä oppimäärä biologiseen talousjärjestelmäämme

Siinä missä aivomme vaikuttavat oman homeostaasin säätelyyn, vaikutamme myös toisten ihmisten homeostaasin tilaan. Lisa Feldman Barrettin vertauskuvallinen esitys antaa tästä ymmärrettävän oivalluksen:

Homeostaasi on siis kehon kohtuullisen tasapainoinen tila, minkä ylläpitoa voisi kuvailla taloustermein rullaavaksi budjetoinniksi. Käsitelläänpä kaikkea tasapainon ylläpitämiseksi tarvittavia osia ja tekijöitä yhteisnimellä ”energia”. Kaikki mikä vie biologisesta kehostamme energiaa, ovat kehobudjetin ”ottoja” ja mikä taas tuo kehobudjettiimme energiaa, ovat ”panoja”. 

Hermostoterveydessä tärkeintä ei näin ollen ole pelkässä tasapainoisessa tilassa pysyminen, vaan se, että huolehdimme kehobudjettimme ”panoista” siinä määrin, että ne kattavat elämässä muodostuvat kehobudjetin ”otot”. Aivohermoverkostomme yhteys toisten ihmisten aivohermoverkostoihin perustuu samaiseen kehobudjettiajatukseen: Me teemme vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kehobudjettiin sekä ”panoja” että ”ottoja”. Vaikutamme näin toisen ihmisen homeostaasiin. 

Suuren energiavajeen kehobudjettiimme tekee jo pelkästään aivomme. Plastisuudellaan ne voivat muovautua ympäristöön sopeutuvaksi ja niillä onkin jatkuva tarve muuntaa hermoverkostoa sellaiseksi, että ympäristöstä saisi mahdollisimman paljon tietoa. Saadun informaation sekä aikaisempien kokemusten yhteisestä datasta tallentuu algoritmeja, joiden perusteella syy ja seuraus malleja luodaan. 

Kun hermoverkostomme rakentaa sisäisen maailmankuvan vastaamaan mahdollisimman paljon ennustettavaa ympäristöä, säästyy energiaa aivojen ylläpidossa muihin selviytymisen kannalta tärkeisiin elintoimintoihin. Aivomme rakastavat ennakoitavuutta ja vanhoja malleja, ja siksi saatamme kulkea automaattiohjauksella mikä ei ylläpidä niinkään terveyttämme, vaan yksinkertaisesti säästelee energiaa.

Automaatio-ohjauksen askelmerkit ja niihin perustuva toimintamme nousee syvästä maailmankuvastamme, jota emme välttämättä edes tiedosta, jos ajatuksemme harhailevat jossain muussa kun läsnä olevassa hetkessä. Syvä piirtynyt maailmankuva on kokonaisuus hermoverkostojen aikaisempia vahvoja yhteyksiä jotka ovat muodostuneet toiminnastamme, kokemuksistamme, ajatuksistamme ja opituista asioista.

Aivojemme yhteys ympäristöön ymmärretään nykytutkimuksissa merkittäväksi ja voidaankin todeta, että ”minä” rakentuu biologisesta olennosta ja sen kaikesta vuorovaikutuksesta vuosien saatossa. Olet itse ollut muovaamassa jonkun toisen ”minää” ihan siinä missä ympäristössä kohtaamasi ihmiset ovat muovanneet sinun ”minää”. Pysähdy hetkeksi ja mieti, miten vaikutat toisten ihmisten kehobudjettiin? Vietkö energiaa, vai annatko energiaa? Yleisesti ”otto” kehobudjetista on kuormittavaa ja jos energiaa ei löydy tasapainottamaan energiavajetta, tuottaa se hermostolle stressiä, pahoinvointia ja pahimmillaan aiheuttaa fyysisiä sairauksia. Toimiessamme vuorovaikutuksessa, olemme vastuussa itsestämme, mutta myös siitä miten vaikutamme toisiimme.

Ihminen 2.0 ja sen hermostotilan uusi normaali

Herääkin kysymys, onko ihme, että yleisöpalstat tuntuvat olevan täynnä mielensä pahoittajia? Jos emme pidä kehobudjettimme tuotoista aktiivisesti huolta, hermostomme on jatkuvassa uhan tunteen tilassa. Tällöin näemme uhkaa ympärillämme yhä vaan enemmän, reagoimme herkemmin ja hyökkäävämmin, toimimme epäloogisesti, uskomme herkemmin kaikkea mikä vahvistaa omia tuntemuksia ja tarjoaa ”me vastaan muut” ideologiaa. Olemme myös helpommin johdateltavissa tekemään asioita, vaikka ne sotisivat omia arvojamme vastaan.

Ei riitä, että jo pelkästään työelämä tuntuu aina vain stressaavammalta, sillä ympäristön yleinen uhka lisää kehobudjettimme ”ottoja” myös työelämän ulkopuolella. Informaatiotulva, pelkoa ja huolta herättävät uutiset, toivottomuuden tunne tulevaisuudesta tai epäilykset siitä pärjääkö itse tai oma jälkikasvu. Kaikki nämä voimistavat hermostomme valmiustilaa uhassa toimimiseen. Syntyy kierre missä työelämä kuormittaa yhä suuremmin, ympäristön uhkakuvat paisuvat yhä pelottavammiksi ja hermostomme on yhä varmempi siitä, että joku haluaa pian hyökätä ja meidän on oltava valmiita taistelemaan minä hetkenä tahansa.

Kehobudjettimme on jatkuvasti miinuksella, eikä normaalit ohjeet hyvinvoinnin tukemiseksi enää yksinkertaisesti meinaa riittää kattamaan menekin määrää. Energiaa kuluu myös yhä enemmän ympäristöjen tarkkailuun ja analysointiin, eikä hyvinvoinnin ylläpitoon välttämättä riitä edes resursseja. Hermostoterveyden ylläpidossa keskittymällä yhä tarkemmin energian tuottoihin, pystymme suhtautumaan menoihin sekä astetta kevyemmin kuin myös nopeammin. Siitä on kyse kun puhumme resilienssistä, mahdollisuudesta selviytyä ja palautua.

Miten otamme hermostomme ohjat?

Aivojen plastisuus on ihmiskuntamme yksi perustavanlaatuisista mekanismeista selviytymisessä, sillä se mahdollistaa sopeutumisemme ympäristön muuttuessa. Autonomisen hermoston toiminta on tiedostamatonta ja automaattista, mikä hyödyntää aivojemme plastisuutta. Sen sijaan että keskitymme haasteisiin, on aika siirtyä ratkaisukeskeisempään ajatteluun. 

Nousemalla hallitsemaan omaa biologista kehoamme, voimme muuttaa sekä aivojemme neurologisia reittejä että autonomisen hermostomme tilaa ja toimintaa. On hyvä tiedostaa, että sisäiset biologiset resurssimme ovat kuitenkin rajalliset ja aikuisen ihmisen vastuu onkin ohjata ja keskittää omat resurssit palvelemaan omaa selviytymistä. On yksinkertaisesti opittava asettamaan rajat tukemaan omaa homeostaasia.

Jotta saamme aikaan tarvittavaa muutosta, on meidän huolehdittava aivoterveydestämme neuroplastisuuden ylläpitämiseksi ja vahvistamiseksi. Mitä toimivampi hermostomme neuroplastisuus on, sitä paremmin ja optimaalisemmin saamme hermostomme toimimaan stressitilanteissa sekä sopeutumaan ja oppimaan uusien ja muuttuvien asioiden ääressä.

Neuroplastisuuden ylläpitoon on huolehdittava ensisijaisesti hermosolujen riittävästä hapettumisesta mihin vaikuttaa optimaalinen verenkierto sekä toimiva aineenvaihdunta soluissa. Aivomme ja hermostomme vaativat meiltä siis päivittäin tehokasta hengitystä ja liikettä kehoomme. Toisekseen hermosolumme tarvitsevat energiaa, jota saamme oikeanlaisesta, meille itselle optimaalisesta ravinnosta. Siinä missä kehomme vaatii liikuntaa lisätäksemme aineenvaihduntaa myös hermosoluillemme, tarvitsevat lisäksi hermosolumme liikuntaa. Käyttämällä aivojamme automaattipilotin sijaan, pidämme toimintaa yllä. Oppimalla uutta, eli synnyttämällä uusia hermoverkkoyhteyksiä, kehitämme aivojamme siinä missä lihasharjoituksilla kehitämme lihaksiamme. Aktivoimalla hermoverkostoja upea biologinen kokonaisuutemme kuljettaa toiminnallisille hermosoluille lisää happea ja ravinteita mikä ylläpitää neuroplastisuuttamme.

Nykyhetken teot ja ajatuksesi muuttavat aivojesi algoritmeja, joita ne muodostavat tulevaisuuden ennakointiin. Nykyhetken teot ja ajatukset ovat nimittäin huomisen kokemuksia, joita sisäisen ja ulkoisen ympäristön datan kanssa hyödynnetään uusien aivohermoverkostoyhteyksien luomiseen ja joiden perusteella autonominen hermostosi ohjaa toimintaasi sinun tiedostamatta.

Vaikka autonominen hermosto toimii tietoisuutesi tavoittamattomissa, on yksi toiminta, joka luo tietoisen yhteyden siihen. Autonomiseen hermostoon pystyt vaikuttamaan hengityksellä ja aktivoimalla parasympaattista hermostoa yhä useimmin vahvistat mielesi sekä kehosi yhteyttä sekä hermostollista joustavuutta. 

Mitä useammin pysähdyt hengittämään tietoisesti, sitä useammin suljet automaattiohjauksen pois päältä.

Liikunnalla pystyt vaikuttamaan hyvin moniulotteisesti erilaisiin neurokemiallisiin ja fysiologisiin muutoksiin aivoissasi, muun muassa lisäämään niin hermosoluja kuin dopamiinin tai serotoniinin määriä. Liikunnalla nostatat kehossasi uhkatilanteita muistuttavia fysiologisia muutoksia, mutta tavalla, mikä luo todellisiin stressitilanteisiin enemmän vastetta. Liikunnalla et siis poista kehostasi stressitekijöitä mikä on hyvä ottaa huomioon, jos hermostosi on hyvin stressaantuneessa tilassa. Sen sijaan tasapainoisen hermoston stressisietokykyä tulevaisuuden varalle saadaan nostettua intensiivisellä liikunnalla. 

Riittävä ja laadukas uni on välttämätöntä aivoille ja hermostolle. Sen merkitystä ei voi liiakseen korostaa. Valitettavasti laadukas ja riittävä uni ei ole jokaisen etuoikeus, olet siis onnekas, jos pystyt ja saat nukkua juuri itsellesi optimaalisella tavalla. Heikko uni ja palautuminen unen aikana olisi otettava vakavasti ja hakeuduttava ongelman kanssa asianmukaiseen hoitoon. Unen aikana aivoissa on käynnissä pesuohjelma mikä huuhtoo metabolisia jätteitä. Palautumisella ja sen määrällä on merkittävä vaikutus oppimiseen, parantumiseen, toimintakykyymme ja neuroplastisuuteen. 

Hermostosi reagoi myös ajatuksiisi, sanavalintoihin, joita käytät itsestäsi, uhkakuviin, joita rakennat uutisvirrasta mutta lisäksi unelmiin, joihin uppoat mielikuvituksissasi. Suojele mieltäsi pelkoa lietsovilta klikkiotsikoilta ja rakenna ympärillesi nähtäväksi kuvia, lauseita tai tuoksuja, joilla synnytät kiitollisia, iloisia kannustavia ja motivoivia ajatuksia.

Tämä ei tarkoita todellisuuden kieltämistä tai epäoikeudellisuuden hyväksymistä. Paha maailma on olemassa vaikket kiinnittäisi huomiota jokaiseen luotuun uhkakuvaan. Kun olet saanut oman homeostaasisi tasapainoon ja sinulla on energiaa pitää se tasapainossa, mieti vasta sitten onko jotain, mitä itse voisit tehdä pelastaaksesi paha maailma.

Hermostoterveyden ylläpidon tärkeimmät kulmakivet

Kaikki kehomme hermostoterveyteen tarvittavat mekanismit ovat olemassa ja kaikkien heti käytettävissä. On aika luoda oma manuaali, sillä jokaisen hermostollinen tila on yksilöllinen ja vaihtelee päivittäin, jopa tunneittain. 

Se kasvaa mihin kiinnität huomiota. Neuroplastisuudessa pätee vahvasti ajatus siitä, että käyttämättömät polut katoavat, kun taas käytetyt polut vahvistuvat. Yksittäinen hetki läsnä voi olla merkityksellinen tilanteessa olevalle lajitoverillesi mutta yhä useampi läsnäolon hetki arjessa auttaa havahtumaan automaattiohjauksella toimivaan käyttäytymiseen ja mahdollistaa syvemmän tutustumisen omaan hermostoosi ja sen tilaan.

Ohjaa uusia hermoyhteyksiä turvallisuuden tunteesta käsin, jotta saat kaiken hyödyn. Kuten jo aiemmin todettiin, turhista uhkakuvista ei tässä hetkessä ole hyötyä. Ahdistus ja pelko liittyvät usein menneeseen tai tulevaan, juuri tässä sekunnin hetkessä on ehkä kuitenkin kaikki ihan hyvin. Jos koet jo valmiiksi, että hermostosi on kuormittunut, ole vastuullinen aikuinen ja sulje ympäristöstäsi mahdollisuuksien mukaan kaikki ylimääräiset viestikanavat, joiden informaatio tuottaa vain negatiivisia syötteitä. Mitä enemmän pidät huolta hermostostasi, sitä enemmän luot sisäisen turvan tunnetta itsellesi.

Yksi ohje ei päde kaikille, eikä sinulle eilen toimiva ohje välttämättä toimi enää huomenna. Hermostomme muodostaa niin monitasoisen universumin sisällemme, että yksiselitteisiä toimintaohjeita on vaikea laatia edes yksilölle. Kokeilemalla erilaisia ratkaisuja ruokavaliossa, erityyppisiä hengitystekniikoita, erilaisia liikuntamuotoja tai muita hermostoon vaikuttavia harjoitteita, jotka itse helpoiten omaksuu ja tuntuu omilta, pysähtyen samalla sen kokemuksen äärelle miten ne vaikuttavat omaan hermostoon, luo vahvempaa yhteyttä aivojen sekä kehon välille. 

Mitä enemmän tutustuu omaan hermostoonsa, sitä herkemmin sen viestejä voi aistia. Ja mitä tietoisemmaksi oman hermoston yksilöllisestä toiminnasta tulee, sitä useammin osuu juuri oikealla toiminnalla auttamaan sitä tasapainon löytämisessä. 

Tunteella saat lyötyä uudelle polulle vahvemman leiman. Kun teet jotain hyvin keskittyneenä, tosissasi, tuntien samalla voimakkaita hyvänolon tunteita, luot haluamallasi uudella ja sinulle parhaaksi olevalla toiminnalla hermostoverkostoosi nopeasti pysyvämmän yhteyden. On siis aika kaivaa muistoista onnistumisen, sydäntä pakahduttavien ilon ja kiitollisuuden hetket ja nostaa tunnemuistoilla kehomme kemikaalit tuottamaan sama reaktio uudelleen. Tunne vapaasti kiitollisuutta ja rakkautta itseäsi kohtaan joka kerta kun muistat pysähtyä, hengittää ja tehdä valintoja oman terveyden hyväksi.

Kyse on kokonaisuudesta, missä tasapainolla on suurin merkitys. Liian tiukka dieetti, turhan raskas treenaus tai intensiivinen kehityksen seuraaminen kääntyy helposti hermostoamme vastaan, pyrkisimme sitten kuinka terveellisiin valintoihin tahansa. Vaikka hermostomme tarvitsee riittävän voimakkaita ärsykkeitä muutoksiin, liika on liikaa myös hyvinvoinnin ylläpidossa. Mutta mitä tutummaksi oma hermosto käy, sitä selvemmin sen tilaa ja tarpeita ehkä aistii. 

Välillä on terveempää olla ajattelematta koko hyvinvointia sen sijaan että sen ylläpito alkaisi tuntumaan kuormittavalta. Aikaisempien toistojen myötä vahvistuvat hermoverkostot luovat uutta terveellisempää sisäistä maailmaa, jolloin automaatio-ohjaukselle silloin tällöin putoaminen ei tarkoita välitöntä pahoinvointia kohti ohjaavaa käyttäytymistä. Kun taas havahtuu tähän hetkeen kuuntelemaan miltä sisäinen tila tuntuu, vaikka ulkopuolinen maailma heittelisi sangolla kuraa päälle, ehkä muistaa miten nostaa itsensä jälleen pystyyn, turhuuksien yläpuolelle ja saa aikaan levollisen hyvän olon itselleen.

Hermostomme monimuotoisempaan ymmärrykseen saa syvyyttä tutustumalla Polyvagaaliseen teoriaan, mitä avataan tietoperustan seuraavassa osassa. Polyvagaalista teoriaa tunnustetaan yhä laajemmin toki kritiikkiä ja riitasointuja unohtamatta. Oma näkemykseni eri tieteenalojen teorioihin on kliinistä ja osittain mustavalkoista lähestymistapaa väljempi; kaikki mistä ei ole haittaa ihmisen terveydelle, ovat varteenotettavia näkökulmia joilla voi olla merkittäviä vaikutuksia maailmankuvan rikastuttamiselle.

Lähteet ja lisää tietoa hermostosta:

Eagleman, D. 2020. Aivojen ääretön tarina, Livewired – the Inside Story of the Ever-changing Brain. Suomenkielinen laitos Atena / Kustannusosakeyhtiö Otava 2022.

Feldman Barrett, L. 2023. Seitsemän ja puoli oppia aivoista. Tuuma-Kustannus. E-kirja.

Hansen, A. 2017. Aivovoimaa – Näin vahvistat aivojasi liikunnalla. Atena-kustannus Jyväskylä.

Koivisto, E. & Luomajoki, H. 2024. Käytännön neurotiede tuki- ja liikuntaelinterapiassa. VK-Kustannus, Mäntsälä.

Risto, T. 2024. Ihmisen fysiologiaa 2.0 – perusteista pidemmälle. VK-Kustannus Oy, Mäntsälä.

Rosenberg, S. 2024. Opas vagushermon parantavaan voimaan. Viisas Elämä. 7.painos.

Steffen, P. R, Hedges, D. & Matheson, R. 2022. The Brain Is Adaptive Not Triune: How the Brain Responds to Threat, Challenge, and Change. Frontiers Psychiatry, Volume 13, Article 802606.