Polyvagaalinen teoria – ystävysty hermostosi kanssa

Turvallisuuden tunne ei ole vain tunne – se on hermostollinen tila, joka määrittää kykymme olla yhteydessä toisiin, palautua stressistä ja kukoistaa. Polyvagaalinen teoria osoittaa myös, ettei sosiaalisuus ole pelkkä käyttäytymismalli, vaan biologinen välttämättömyys, joka toimii neuromodulaattorina terveyden, kasvun ja palautumisen tukemisessa. Kun ymmärrämme miten turvallisuuden tunne sisällämme syntyy, emme enää etsi rauhaa vain ulkopuolelta, Polyvagaalinen teoria motivoi pysähtymään ja kuuntelemaan sisäistä viestiä siitä, millaisessa tilassa hermostomme on, kokeeko se olevansa turvassa ja palveleeko se hyvinvointiamme.

Kehokokemuksen myötä eri hermostotiloihin

Polyvagaalinen teoria esiteltiin 1990-luvulla neurofysiologi Stephen W. Porgesin toimesta. Se antaa tieteellisellä tasolla laajempaa ymmärrystä inhimillisyydellemme, yhdistäen mielemme ja kehomme sekä ympäristön merkityksen yhdeksi biologiseksi kokonaisuudeksi. Polyvagaalinen teoria tarjoaa myös mahdollisuuden tutustua sekä ystävystyä oman hermoston kanssa, jossa kaiken keskiössä ovat vagushermo sekä turvallisuuden kokemus. Kritiikkiä Porgesin teoria on saanut vähäisestä tieteellisestä näytöstä, vaikeaselkoisesta viitekehyksestä ja sen on esitetty pohjautuvan virheellisiin anatomisiin ja evolutiivisiin lähtökohtiin. Kritiikistä huolimatta, monet Porgesin esittämät väitteet antavat mukavasti struktuuria nykyisen länsimaalaisen lääketieteen rinnalle. Jos kyse on hyvinvointia lisäävästä ajatusmaailmasta, eipä siitä haittaakaan ole tarkastella teoriaa hieman tarkemmin. Jokaiselle on vapaa tahto uskoa tai olla uskomatta, missä määrin Porgesin ajatukset käyvät järkeen

Ihminen on hyvin monimutkainen järjestelmä, jolloin ei autonomisen hermostomme toimintojakaan kannata mieltää yksinkertaisesti vain jarruksi tai kaasuksi. Parasympaattiseen hermostoomme vahvasti liittyvä vagushermo ymmärretään nykyisellään kokonaisuudeksi, missä toimii kaksi eri haaraa: dorsaalinen sekä ventraalinen, tuoden hermostotiloihimme heti useamman tason pelkän jarrun ja kaasun sijaan. Nämä vagushermon kaksi eri haaraa ovat omia hermoratojaan, niissä on toisistaan eroavia toimintoja sekä ne lähtevät eri paikoista. Kytkimenä eri hermostotilojemme autonomisessa valinnassa turvallisuuden kokemuksella on keskeinen rooli. Turvallisuuden tai turvattomuuden kehokokemus ohjaa hermostollisia vaihteluitamme jotka näyttäytyvät käyttäytymisessä, tunteissamme sekä ajatuksissamme.

Porges ehdottaa, etteivät nykyiset hyvinvointimallit palvele enää ihmiskuntaa, sillä turvallisuuden tunteen käsite on mielletty liiakseen ympäristön luomiin subjektiivisiin kokemuksiin mitä objektiivisesti voidaan mitata. Turvallisuutta pyritään järjestämään toiminnalla mikä saattaa itseasiassa lisätä ihmisen sisäistä turvattomuutta. Porgesin esimerkkinä tästä ovat metallinpaljastimet Yhdysvaltalaisissa kouluissa: Tarkoituksena turvata koulussa käyminen tunnistamalla aseet jo koulujen sisäänkäynneillä mutta toiminnalla korostetaan oletusta, miten koulumaailma on nykyisellään hyvin turvatonta.

Vaikka autonominen hermosto ohjaa isäntäänsä joskus tilanteisiin, kokemuksiin tai tunteisiin, jotka eivät palvele hyvinvointiamme, on sen toiminnan tarkoitus tästä huolimatta aina meidän parhaaksi. Autonomisen hermostomme ensisijainen tehtävä on suojella meitä ja pitää meidät hengissä. Tästä syystä se tiedostamattamme tekee kaikkensa havainnoidakseen mahdolliset uhat ja vaarat, johon tarvittaessa pitää reagoida, mutta se myös pyrkii aistimaan turvallisuuden kokemukset, jolloin elimistömme saa rauhassa pyrkiä homeostaasiin, palautumaan, parantumaan ja kehittymään. Tulkinnat tilanteista saattavat toki olla todellisuuden kanssa ristiriidassa sekä niiden myötä autonomisen hermoston toiminta voi hyvistä tarkoitusperistä huolimatta ohjata hyvinvoinnin sijasta pahoinvointia lisäävään käyttäytymiseen. Tästä syystä on tärkeää oppia ymmärtämään paremmin sen toimintamallit ja lempeästi korjata väärinymmärrettyä dataa.

Polyvagaalinen teoria pohjautuu ajatukseen, miten turvallisuuden kokemus syntyy fysiologisina sisäisinä tiloina, joihin vagushermollamme on suuri merkitys. Turvallisuuden kokemus on käytännössä kehollisten tuntemusten subjektiivista tulkintaa ja usein tavalla joka on vaikea itse tiedostaa. Turvallisuuden kokemuksen tärkeä tehtävä on asettaa biologinen olentomme tilaan, jossa homeostaasille annetaan mahdollisuus ja jolla näin ollen on selviytymisen kannalta suuri merkitys. Sisäisessä turvallisuuden kokemuksessa olemme Porgesin mukaan myös sosiaalisesti saavutettavissa ilman uhkaa tai haavoittuvuutta, eli optimaalisimmassa tilassa yhdessä toimimiseen itsemme ja laumamme hyväksi.

Autonomisen hermoston kolme tasoa ja viisi tilaa

Porges tutki autonomista hermostoa ja esitti, että parasympaattiseen hermostoomme kuuluva vagushermomme jakautuu kahteen eri haarakkeeseen, jotka ovat kehittyneet evolutiivisesti eri aikakausina. Autonomisen hermostomme ensimmäisenä kehittynyt osa oli hänen mukaansa vagushermon dorsaalinen haara. Tämä hermoston osa aktivoitui selkärankaisten esiesi-isiemme joutuessa kuolemanvaaraan. Dorsaalisen vagushermon aktivointi tuotti olennolle täydellisen lamaantumisen, suojellen tätä hyökkäyksessä, joka päättyisi todennäköisesti tuskalliseen kuolemaan.

Lajikehitys jatkui ja dorsaalisen vagushermon rinnalle sopeutumisen tueksi kehittyi Porgesin mukaan sympaattinen hermosto. Lajeilla oli vaaran uhatessa lamaantumisen lisäksi myös mahdollisuus joko pötkiä pakoon tai tarvittaessa taistella henkensä pitimiksi. Autonominen hermosto ei siis enää pelkästään jähmettänyt olentoa paikoilleen vaan aktivoi myös tarvittaessa toiminnallisuutta.

Autonomisen hermostomme nuorin tulokas on polyvagaalisen teorian mukaan vagushermon ventraalinen haara, jonka kehittymisellä oli suuri merkitys eläimille joille laumassa selviytyminen on todennäköisempää kuin yksin pärjääminen. Vagushermon ventraalinen haara luo yhteyden muun muassa kasvojemme sekä sydämen välille. Laumassa eläville olennoille vagushermon ventraalinen haara mahdollisti säätelymekanismit sosiaalisiin kanssakäymisiin niin, ettei primitiiviset reaktiot aiheuttaneet tarpeettoman tappavaa hyökkäystä lajitovereita kohtaan. Teoriassa painotetaan kehittyneitä hermopiirejä, jotka mahdollistavat sympaattisen hermoston aktivoinnin hillitsemisen, psykologisen sekä fyysisen etäisyyden vähentämisen lajikumppaneiden välillä sekä fysiologisen ja käyttäytymisen yhteissäätelyn.

Polyvagaaliseen teoriaan liittyy myös olennaisesti ymmärrys eri hermostotilojemme aktiivisuudesta, tai lähinnä siitä, että kyse ei ole vain aikaisemmin kuvatun mukaisesta kaasusta tai jarrusta, vaan monitasoisemmasta kokonaisuudesta. Sen lisäksi että eri hermostotilat voivat olla aktiivisina yhtäaikaisesti (hybriditilat), on niillä tietty hierarkkinen toimintajärjestyksensä. Porges kuvaa järjestystä liikennevalomielikuvalla, missä vihreä valo kuvastaa ventraalisen vagushermon aktiivisuutta ja turvallisuuden tilaa, keltainen taas kuvaa sympaattisen hermoston aktiivisuutta eli toiminnallisuuden tilaa ja punainen valo kuvaa dorsaalisen vagushermon aktiivisuutta eli lamaantumisen tai jähmettymisen tilaa. Hierarkkinen järjestys kulkee näiden välillä niin, että ventraalisesta tilasta voidaan päätyä dorsaaliseen tilaan aina sympaattisen hermoston aktivoitumisen kautta ja sama pätee toisinpäin.

Yhtäaikaiset hermostotilat näkyvät muun muassa tilanteissa, missä toiminnallisuutta (sympaattinen hermosto) tapahtuu leikkimielisesti ja turvallisessa koetussa ympäristössä (ventraalinen vagushermo), vaikka nyt nallepainin, tanssitunnin tai ystävien kanssa pelailun parissa. Tai turvallisessa koetussa ympäristössä (ventraalinen vagushermo) antaudutaan täysin tilanteeseen, jossa pysähtymiselle ja omalla tavallaan lamaantumiselle (dorsaalinen vagushermo) annetaan mahdollisuus, kuten intiimissä kanssakäymisessä.

Terve ja toimiva autonominen hermostomme seilaa päivittäin eri tasojen välillä, jokaisen tason näytellessä selviytymisen kannalta tärkeitä ja välttämättömiä rooleja. Liikennevalot siis toimivat tilanteista riippuen hengissä pysymisen kannalta optimaalisesti, vihreän valon ollessa se mutkattomin ja rennoin mukavuustila, mutta tarvittaessa keltaisen ja/tai punaisen valon välähdellessä. Resilienssi on polyvagaalisesta näkökulmasta terve autonominen hermosto, missä kaikki eri hermostilat aktivoituvat juuri oikealla tavalla, eikä mikään valo jää jumittavaan tilaan. Resilienssillä ei siis tarkoiteta vain psykologista joustavuutta vaan kokonaisvaltaista fysiologista tilaa, jolloin hermostollamme on mahdollisuus olla joustava ja palautumiskykyinen kaikkien tilojen välillä.

Neuroseptio – näkymättömät tuntosarvemme

Kyky aistia jotain näkymätöntä, mitä voi olla vaikea sanoin kuvata, kuulostaako tutulta? Se saattaa olla jokin tunne, energia, pienet mikroeleet ja -ilmeet joihin tiedostamattaan kiinnittää huomiota. Selviytymisen varmistamiseksi hermostomme pyrkii jatkuvasti arvioimaan niin turvaa kuin turvattomuutta käynnistäen autonomisen hermoston tilan muutokset. Tätä hermostollista prosessia Stephen W. Porges kutsuu neuroseptioksi, jolla hän haluaa erottaa toiminnan perinteisestä tietoisesta havainnoinnista, korostaen hermostomme kykyä havainnoida ja analysoida aistiemme välittämää tietoa niin ympäristöstämme kuin kehoaistilla sisäelimistämme (interoseptio).

Selittämättömältä tuntuva kuudes aisitimme on kuitenkin hyvin selitettävä ja looginen selviytymismekanismi, ilman sen salamyhkäisempää magiaa. Neuroseptio toimii kaukana tietoisuudestamme niin nopeasti, ettei mielemme ajatuksenjuoksu pysy siinä perässä. Se ei aina kuitenkaan ole oikeassa, sillä häiriöt havainnoinnin prosessissa saattavat tuottaa tietoiseen mieleemme myös virheellisiä signaaleja. Näin käy esimerkiksi tilanteissa, missä hermostomme on jäänyt jumiin traumaattiseen muistoon. Hermoston traumalla ei tässä tarkoiteta aina jotain järkyttävää yksittäistä tapahtumaa, vaan kyse voi olla myös pitkittyneestä stressitilasta mistä huonosti joustava hermosto ei pääse palautumaan kuten pitäisi. Tällaisessa sympaattisen hermoston jumitilassa pienetkin vastoinkäymiset saattavat saada aikaan suhteettoman äärimmäiset kehokokemukset hermostoomme. Silloin ei tunnu kovin loogiselta itsellekään, miksi katsastuskonttorissa tyly asiakaspalvelu tuntuu lähinnä avioeron kokoiselta kuristukselta kurkussa johon kokonaisvaltainen reaktio on totaalinen loppupäivän lamaannus sohvalla Netflixin ääressä.

Keho+mieli = Ihminen

Stephen W. Porges ottaa niin kirjoissaan kuin artikkeleissaan useasti kantaa kartesiolaisen dualismin johtaneen nykyiseen ihmiskäsitykseen, missä mieli erotetaan joksikin toiseksi osaksi kehostamme. Eli jos kipuun tai vaivaan ei löydy länsimaalaisen lääketieteen mukaisten tutkimusten perusteella selitettävää ratkaisua, katsotaan turhan useasti että kyse on jostain mentaalisesta. Polyvagaalinen teoria sen sijaan ei erottele mieltä kehostamme vaan ymmärtää kokonaisuuden sekä sen, miten kaikki liittyy kaikkeen. Elinikäisenä motivaationa on pyrkiä kokemaan turvallisuuden tunnetta jossa inhimillisyys on mahdollisuus aistia kokonaisuutena. Se on kehomme viesti autonomisen hermostomme kautta ja sillä on merkitystä mielenterveyteemme, fyysiseen terveyteemme, sosiaalisiin suhteisiin, käyttäytymiseen ja kognitiivisiin prosesseihin.

Vagushermon käsityksen muotoutuessa vanhasta yhdestä yksinkertaisesta parasympaattisesta hermosta moniulottuvaisemmaksi autonomisen hermoston osa-alueeksi, siihen vaikuttavat fysiologiset toiminnot voivat laajentaa hyvinvointimme ymmärrystä. Tällaisia huomioita ovat muun muassa vagushermon ventraalin haaran yhteistyökumppanit; aivohermot viides, seitsemäs, yhdeksäs sekä yhdestoista. Vagushermon yhteistyökumppanit hermottavat muun muassa toimintoja ja lihaksia kuten pureskelua, nielemistä, kuulemista, syljen eritystä, joitain kasvojen lihaksia sekä epäkäs ja päännyökkääjä lihaksia. Autonominen hermostomme toimii hyvin kun vagushermo sekä siihen liittyvät neljä aivohermoa toimivat kunnolla. On siis syytä miettiä millaista signaalia lähetämme hermostolle pelkästään jo sillä, kun kivikasvoin ja niskat jäykkänä tuijotamme kokonaisen työpäivän ajan läppärin ruutua.

Tarkemmista harjoituksista ja mahdollisuuksista vaikuttaa vagushermoon sekä autonomisen hermostomme tilaan on kirjoittanu muun muassa Stanley Rosenberg, jonka ventraalin vagushermon aktivointia parantava niin sanottu ”perusharjoitus” on levinnyt jo kattavasti myös sosiaaliseen mediaan. Rosenberg kirjoittaa kirjassaan ”Opas vagushermon parantavaan voimaan” (2021), harjoituksen sekä lisäävän liikkuvuutta kaulassa ja koko selkärangassa, että verenkiertoa aivorunkoon niiden aivohermojen alueille, joilla vahvistetaan ventraalisen vagushermon aktivointia.

Polyvagaalisen teorian mukaisesti: se mitä mielemme tuottaa, on seurausta kehomme biologisista, kemiallisista ja fysiologisista toiminnoista. Tämä tuo laajan kirjon uusia mahdollisuuksia hyvinvointimme ylläpitoon. Sillä on merkitys, mitä syömme, miten liikumme, miten nukumme tai millaisessa vuorovaikutuksessa oman lajin tai muiden lajin edustajiin olemme. Sillä on merkitystä, mitä hermostomme historia kantaa mukanaan, miten se reagoi nykyhetkeen tai tulevaan ja millaisen suhteen siihen nyt luomme. Stephen W. Porges on nimennyt vagushermon ventraalisen haaran tilaa sosiaalisen yhteyden tilaksi, jossa kaikki tärkeimmät elintoimintomme pyrkivät mahdollisimman hyvään tasapainoon hyvinvointimme tueksi kokien turvaa ja yhteenkuuluvuutta ympäristöömme. Kundaliinijoogassa tuota samaa tilaa kutsuttiin osuvasti Sydämen tilaksi.

Lähteet ja lisää tietoa polyvagaalisesta teoriasta

Airaksinen, M. 2016. Sydän tunteiden tulkkina?Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2016;132(9):874-.

Leikola, A., Mäkelä, J. & Punkanen, M. 2016. Polyvagaalinen teoria ja emotionaalinen trauma. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2016;132(1):55-61.

Park, Y. 2023. The Polyvagal Theory: Neurophysiological Foundations of Communication, Emotions, and Self-Regulation – Harnessing Vagus Nerve’s Healing Power for Trauma, Anxiety, Chronic Illness & Mental Stress.

Porges, S. W. 2022. The Polyvagal Theory.

Porges, S. & Porges, S. W. 2023. Our Polyvagal World.

Porges, S. W. 2022. Polyvagal Theory: A science of safety. Frontiers in Integrative Neuroscience, Volume 16 | Article 871227. Https://www.frontiersin.org/journals/integrative-neuroscience/articles/10.3389/fnint.2022.871227/full?utm_source=chatgpt.com.

Porges, S. W. 2024. Polyvagal Perspectives: Interventions, Practices, and Strategies.

Rosenberg, S. 2021. Opas vagushermon parantavaan voimaan.